Etusivu

Tuotteet

Tarjoukset ja
kampanjat


Tuotteiden osto

Käyttö- ja hoito-ohjeet

Lemom-esittely

Sinustako Lemom-konsultti?

Lemom

Singapore

Etsi Konsultti

Yhteystiedot

Lemom Facebookissa
Singapore

Singapore

Singapore on Kaakkois-Aasiassa, Malakan niemimaan eteläpäässä sijaitseva saarivaltio. Valtio koostuu yhdestä timantinmuotoisesta pääsaaresta ja sen ympärillä olevista pienistä, enimmäkseen asumattomista saarista. Singapore on vain noin Suomen pääkaupunkiseudun kokoinen saari ja se sijaitsee lähellä päiväntasaajaa. Singaporessa vallitsee trooppinen ilmasto ilman selviä vuodenaikoja. Lämpötila vaihtelee +25 ja +35 asteen välillä ja ilmankosteus on suuri.

Pienestä koostaan huolimatta, Singaporessa asuu lähes 5 miljoonaa ihmistä. Singapore onkin maailman toiseksi tiheimmin asuttu maa. Suuresta väestöstä huolimatta Singaporessa on kuitenkin paljon puistoja, useita rauhoitettuja viheralueita ja viidakkoa, joissa voi nähdä mm. käärmeitä, apinoita ja uskomattoman näköisiä hyönteisiä ja lintuja. Singaporessa sakotetaan roskaamisesta ja sen ansiosta kaupugissa onkin erittäin siistiä.

Singapore on vuonna 1965 itsenäistynyt tasavalta, jonka parlamentti perustuu brittiläiseen malliin. Singapore on Aasian vähiten korruptoitunut maa, yksi koko maailman puhtaimmista.

Väesto koostuu useista eri kansallisuuksista ja kulttuuri on monimuotoinen. Kiinalaiset, jotka ovat olleet enemmistönä siirtomaa-ajalta lähtien, muodostavat singaporelaisista 76,8 prosenttia. Malaijit, jotka ovat maan alkuperäisasukkaita, muodostavat 13,9 prosenttia maan asukkaista ja intialaiset 7,9 prosentin osuudella ovat maan kolmanneksi suurin etninen ryhmä. Loput Singaporen asukkaista muodostuvat pienemmistä ryhmistä kuten arabeista, juutalaisista, thai-kansasta, japanilaisista ja euraasialaisista. Katukuva onkin värikäs ja kuulet useaa eri kieltä kerrallaan. Huolimatta monista eri kansallisuuksista ja uskonnoista on Singapore rauhallinen ja maailman turvallisimpia paikkoja asua.

Vastoin monen eurooppalaisen mielikuvaa, Singapore erottuu muista Kaakkois-Aasian maista korkean elintason maana. Singapore sijoittuu sijalle 25. inhimillisen kehityksen indeksissä, joka kertoo siitä kuinka hyvän elämän laadun maat pystyvät tarjoamaan asukkailleen.

Singapore on vauras maa ja sijoittuu toiselle sijalle taloudellisen vapauden indeksissä. Saarivaltion bruttokansantuote asukasta kohti on maailman huippua. Singaporessa on pitkälle kehittynyt markkinapohjainen talous ja sen huimaa kasvua heijastaa se, että vielä kolme vuotta sitten Singapore oli sijalla 55 vertailussa bruttokansantuote per asukas, mutta nyt se on sijalla neljä. Työttömyysaste on alhainen, vain noin 3 prosenttia.

Singaporen asukkaat ovat työteliäitä ja hyvin koulutettuja. Singaporelaisten ylpeys National University of Singapore (NUS) on yksi maailman arvostetuimmista yliopistoista. Terveydenhuolto on ensiluokkaista ja Singaporen sairaalat ovat korkeatasoisia. Muut kaakkoisaasialaiset matkustavat käyttämään singaporelaisia terveyspalveluja. Lapsikuolleisuus on Singaporessa erittäin alhainen, pienempi kuin Suomessa.

Singaporessa asuu noin 700 suomalaista.
Merliah Merliah
Merliah

Sädehtivä merihenkinen riipus perheen tähtisilmille. Valittavanasi on neljä väriä.

Hinta:
Riipus 12 €


Lemom Pte Ltd | 82 Corporation Road 17-04 | Singapore 649820 | +65 6680 6750 | info@lemom.fi

Copyright © Lemom Pte Ltd | Käyttöehdot